maanantaina, heinäkuuta 30, 2012

Viipuri 2012



Olihan se jo aikakin käydä Viipuria katselemassa, oli toki läpi kuljettu hiljakkoin mutta nyt sitten oikein kaupungilla.
Pitkää ajomatkaahan se tiesi, noin 550 kilometriä lähes yhtteen soittoon ajettuna.
Sää suosi matkalla eikä tullikaan ollut menomatkalla mikään ongelma.
Viipuriin saavuimme eri tietä kuin aikaisemmin joten oltiin vähän hukassa, koska navikaan ei siellä toiminut. Mutta tunnin ajelun jälkeen alkoi paikat joita etsimme löytyä, siispä torille auto parkkiin ja shoppailemaan.
Pyöreän tornin vieressä olevassa ruokapaikassa kävimme sitten pistämässä vatsaan vähän tädennystä, paikka oli ihan ok.
Pois lähdettäessä ilmaantuikin sitten ongelmia, meidän oli tarkoitus ajaa Rättijärvelle tankkaamaan ja tekemään viimeiset ostokset.
Mutta kuinka ollakkaan tulimme Helsinki-Pietari tielle ja lähdimme sitä tietenkin väärään suuntaan eli kohti Helsinkiä.
No päätettiin sitten ajaa Vaalimaan kautta, mutta kun tankki alkoi olla lähes tyhjä niin vähän hirvitti päästäänkö seuraavalle huoltoasemalle asti.
No päästiin kuitenkin ja siitä rajalle.
Tullin toiminta siellä oli todella takkuista, tuntitolkulla jouduttiin jonottaan.
Mutta loppumatka sitten olikin aivan rauhallista ajella, liikennettä oli vähän ja keli hyvä.
No tulipahan nähtyä vähän aiottua enemmän naapurin puolta.

Ei kommentteja: