perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Yksi vähemmän...

Tuolla taivaalla pörrääjiä meinaan, koska eilen tuli yksi jälleen alas tuonne muutaman "kivenheiton" päähän keskelle rauhallista männikköä.
Tai en tiedä oliko se juuri männikköä vai jotakin muuta puustoa, mutta maahan kuitenkin.
Onneksi kuski sentään pääsi pakoon ennen syöksyä.
Tuota rautaahan mailmassa riittää, josta niitä koneita tehdään.
Päivikin on tästä vuodesta taas yksi vähemmän jäljellä, ja yöt senkun pimenee ja valoinen aika lyhenee, kaippa se talvea tekee...
Tuulen mukana tulee pihanurmikolle keltaisia lehtiä tasaisen varmasti jokaisena päivänä, vaikka suurin osa niistä onkin vielä puissa jäljellä, joskin hieman värikirjoa saaneena.
Sienetkin on alkaneet kasvaa syys-sateiden myötä, aina siellä täällä niitä näkee kun tuolla pihapiirissä liikuskelee.
Lintujen ruokinnan aloitimme tänä syksynä varmaan liiankin aikaisin, koska niille ei tahdo mikään riittää, yli viisilitraa siemeniä pistävät suihinsa viikossa.
Mutta täytyy kestää.

perjantaina, syyskuuta 08, 2006

Syksyinen päivä

Todellakin kesän ensimmäinen päivä jolloin tuntuu syksyn merkit ilmassa.
Yö oli kylmä, vain 10 asteen tienoilla lämpötila ja satoi koko edellisen illan ja vielä osin yölläkin.
Aamusta pilvet roikkuvat raskaan harmaina matalalla, koskaan ei tiedä milloin taas tulee vettä, jota on kylläkin kesänmittaan kaivattukin.
Säämiehet lupailivat tälle päivälle syksyn ensimmäistä myrskyä.
Mitä olen noita luonnon merkkejä seuraillut olen pannut merkille, niin syksyisin täytyy olla vähintään neljä kunnon myrskyä ennenkuin pysyvä lumi tulee maahan.
Ikkunasta pihalle katsoessani, näkyy kuinka pihlajat ovat täynnä marjoja, jotka punaisina, raskaina ja märkinä taivuttavat oksat alas.
Kohta varmaan saapuvat Tilhet sankkoin parvina putsaamaan kaikki puut marjoista.
Tänään on sitten varmaan paras pysytellä sisätiloissa ja tämän koneen parissa.
Huomenna olis tarkoitus lähteä tuonne maakunaan tutustumaan Vimpelin markkinoihin, on muuten ensimmäinen kerta kun markkina aikaan sinne menemme.
Kyllä tässä varmaan on kohta syytä alkaa laittamaan piha-alueita talvikuntoon.

tiistaina, syyskuuta 05, 2006

Syyskuun 5:des

Aamulla varhain kun heräsin, huomasin luonnossa todella muutosksen tapahtuneen.
Maa oli märkä yöllisen sateen jälkeen ja kevyt usva verhosi läheisen vesistön pintaa, lintujen laulua ei enää kuulunut, kuten kesällä.
Ilmassa tuntui todella syksyn tuoksu ja pihapihlajan marjat ovat alkaneet saada punaisen värinsä.
Sitä niin kaunista ruskaa ei taida tänävuonna tulla ainakaan näille seuduille, koska osa lehtipuista ruskettui jo kesän kuivuuden takia ennen aikojaan.
Mutta niinhn tuo kuuluu olevan lapissakin että kuivuus on tehnyt tehtävänsä luonnossa etenkin lehtipuille.
Kiva seurata nyt tulevaa talvea, pitääkö vanha sanonta paikkansa, että pihlaja ei kahta taakkaa vuodessa kanna, koska nyt ainakin pihlajat ovat täynnä marjoja.
Joten ainakaan sen mukaan lumi ei pitäisi puiden oksilla pysyä, mutta sen määrästä ei kyllä voi pihlajasta mitään lukea.
Mutta veikkaanpa vain että talvesta tulee hyvin kylmä ja luntakin tulee ihan tarpeeksi, talonmiehiä ajatellen, ja hiihtäjätkin pääsevät suksiaan voitelemaan, mikäli pakkasten takia tarkenevat ladulle.