keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006

Vappu lähestyy

Niin se vain on ja on aina ollut että vapunpäivästä alkaa kesä, tai ainakin pitäisi alkaa.
Kyllä se näyttää hyvin todennäköiseltä tänäkin vuonna, sillä aamuisin kun käy heti aamutuimaan postin noutamassa kadun varrella olevasta postilaatikosta, voi kuulla kuinka luoto valmistautuu tulevaan.
Linnut pitävät läheisessä metsässä mitä värikkäintä konserttiaan ja viimeiset lumen rippeet vähenevät päivä päivältä.
Tulvat alkavat tältä keväältä olla jo takanapäin, joskaan niistä ei merkittävästi täälläpäin haittaa ole ollut muulloinkaan.
Alkaa kohta olla kevätsiivouksen aika tuolla pihalla ja puutarhassa, on taas haravalla töitä.
Niin se tuntuu olevan taas tämä kevät myöskin tupakan vastustajien kulta aikaa, mitä tuolta mediasta tulee taas lähes joka vaiheessa. Milloin mikäkin kaupunki kieltää polttamisen henkilökunnaltaan, jopa omalla ajallaan.

Tämä menee mielestäni jo yksilövapauden rajoittamisen puolelle.
Mikähän mahtaa olla seuraava joka kielletään jonkun pienen "Faanaatikko ryhmän" painostuksen takia.
No siihen on sopeuduttava, mitä meidän "viisaat" päättäjät tekevät, painotan vielä jonkun pienen ryhmän painostuksen takia.
Ois sielläkin töitä jollekin toiselle työkalulle !! Ja oikein varren kanssa !
Kyllä mielestäni ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus päättää asioista itsenäisesti, ilman että siitä tarvii aina lakia ja asetuksia laatia.
Kyllä ihmisillä on omaakin harkintakykyä vielä tänäkin päivänä, niinkuin on aina ollut kautta satojen ja tuhansien vuosien ajan. Aina on tultu toimeen ja asiat joista on ollut erimielisyyksiä on hoidettu keskenään, ilman mitään ulkopuolisten sortamista.
Nyt vain tuntuu siltä että jotkut haluavat olla "isähahmoja" koko kansalle.
Nyt taas vappuna varmaan saamme nauttia ainakin kauniista säästä, jota meidän päättäjämme eivät voi muuttaa ainakaan luonnollisin keinoin.
Joten vietetään hauska vappu, niinkauan kuin meille vielä suodaan siihen mahdollisuus.

maanantaina, huhtikuuta 10, 2006

Ja talvi jatkuu

No niin nyt sitten mennään jo pitkällä hutikuuta ja lumi peittää vielä tänäkin aamuna maata niin puhtaan valkoisena. Toki kevään merkit on jo ilmassa, mutta lunta tulee vielä harvasepäivä.
Tänäänkin terassilla oli noin viitisen senttiä kun sen aamutuimaan kävin lakaisemassa, että paikka nyttäisi asutulta.
En kyllä muista vastaavaa kevään tuloa.
Yöpakkaset kyllä alkavat jo olla takanapäin, joten toiveissa on että lumikin alkaa vähitellen laskea ja aurinko lämmittää.
Onhan lumi tehnyt nyt keväällä ennenkuulumattoman paljon vahinkoja, on halleja sortunut useampia eripuolilla suomea, taisi olla Vetelissä viimeinen, toissa yönä.
Ohkohan tähän syynä se niinpaljon puhuttu ilmaston lämpeneminen, jonka on sanottu vähitellen tulevaissuudessa tapahtuvan, ja onhan siitä jo muitakin merkkejä olemassa.
Sellaisia lintulajeja alkaa löytyä myöskin Suomesta joita ei ole ennen täällä pojolassa tavattu, sama on havaittu perhosten suhteen.
Enää ei puutu kuin aurinko turistit kesällä, täältä meidän pieniltä hiekkarannoilta.
Mutta jospa kesä olisi sitten todella lämmin, onhan luonolla ollut tapana säilyttää tasapainonsa, niin lämmön kuin kosteudenkin osalta.
Keskieuroopassa sen sijaan tulvii taas oikein kunnolla, toivottavasti me vältymme vastaavalta myöskin tulevaisuudessa.
Eihän tässä muuta kuin odotellaan aikaa kun maa taas vihertää ja koivut avaavat ensimmäiset silmunsa, niin tiedämme että taas on yksi talvi selvitetty kunnialla.
Jäädään odottelleen....