Tänä aamuna ei sitten yhteydet kotisivu operaattoriin ole toimineet ollenkaan, sivut ei aukea selaimessa eikä edittorissa.
Joku siellä langoilla kummittelee....
Joten sivuille ei voi uusia päivityksiä suorittaa ainakaan nyt, katsotaan sitten tulevaisuudessa miten nämä asiat hoituvat, vai hoituvatko lainkaan...?
Nyt on sitten taas viikko puolivälissä, elikkä niinkuin eräs vanha pyöränkorjaaja tapasi sanoa, että on paidankääntöpäivä...
Pilvistä ja harmaata...
keskiviikkona, syyskuuta 28, 2005
tiistaina, syyskuuta 27, 2005
Pilvinen aamu tiistain
Tiistai aamu valkeni pilvisenä ja harmaana, ainakin siinä vaiheessa kun minä heräsin. 
Heräsin nimittäin vasta yhdeksältä, sillä nukuin todella raskaasti aamuntunteina, sekä koko yön pitkästä aikaa.
Pihalle katsoessani näin kuinka rakennusporukka oli jo päässeet täyteen työntuohuun, talot alkaa vähitellen hahmottua omaan muotoonsa, kaksi on jo katossa, vain pinnoite puuttuu ja kolmas piirutus vaiheessa.
Taloihin tulee kuusi asuntoa ja alustava sisäänmuutto olisi tuolla maaliskuun paikkeilla jos urakoitsija laskelmat paikkansa pitävät.
Päivästäkin näyttää tulevan sellainen tasaisen harmaa, joten tänään illalla vaihdetaan vaimon kanssa akvaarioon uutta vettä, putsataan ja laitetaan vähän uutta hiekkaa jolla on tarkoitus tukahduttaa pohjassa olevaa levää. Seurataan sitten kuinka onnistutaan.

maanantaina, syyskuuta 26, 2005
Syyskuun viimeinen
Niin se alkoi taas todellakin syyskuun viimeinen viikko, ainakin tänä aamuna vielä lämpimänä, 12,6, oli vielä aamulämpötila tuolla pihalla.
Viikonlopun aikan tuli sitten taas katsottua formula kisoja oikein olantakaa, kyllähän se jouten olon voittaa vaikka ei niissä nyt mikään niin kovin mielenkiintoinen vaihe olekkaan menossa.
Alkaa näet olevan aika selvää kuka on kauden "kunkku".
Viikonloppu vietettiin muuten ähes neljän seinän sisällä, lukuun ottamatta ientä ajelulenkkiä sunnuntai iltana, jolloin käytiin samalla tankkaamassa auto.
Bensa muuten oli hinnoissaan 1,369 € litra, lähestytään kohta Norjan hintoja, siellä maksoi jo kesällä 1,54, ainakin Altassa, muualla päin en tiedä hintoja.
Mutta kyllä se vain on niin että maksoi mitä maksoi sitä joutuu kuitenkin aina ostamaan, ei sitä ilman omaa autoa tänäpäivänä tulisi toimeen. Joutavaa ajelua on toki karsittava ja asiat pyrittävä hoitamaan mahdollisuuksien mukaan aina samalla reissulla kun liikkeelle lähtee.
Sähkön hintakin on vähitellen kohoamassa, mutta onneksi paikallinen sähköntoimittaja piti korotukset vielä melko kohtuullisina, vain muuta kymmenen euroa vuodessa tulee sähkölämmiteisen omakotitalon laskuun lisää.
Joten senkin voi kulutuksessa säästää pitämällä takassa vähän useammin tulta, ja nauttia liekkien loimotuksesta. Mikäli sattuu olemaan sitä takassa poltettavaa.

tiistaina, syyskuuta 20, 2005
Päivän kuva

Syksy on edennyt jo pitkälle, keltaiset lehdet tippuvat koivuista ja muista lehtipuista.
Mutta siitä välittämättä tämä Begonia jaksaa kukkia, yön pimeyttä ja hallaöitä uhmaten.
Kesänsä se on kasvanut isossa saviruukussa, vanhoissa maitokärryissä tuolla keskellä aurinkoista pihamaata, sateesta ja myrskyista piittaamatta.
Mutta kohta varmaan senkin kesä loppuu ja on aika kuihtua hiljaa pois.
maanantaina, syyskuuta 19, 2005
Uusi viikko
Niin se taas pyhänaika meni ohitse jotta hujahti vain. Launtaina nuorin poika sitten palasi matkalta puolen yön aikaan, ja siinhän se meni pikkutunneille kuulumisia kysellessä ja kerrottaessa.
Aamulla sitten olikin jo edessä lähtövalmistelut sekä pikainen ruokailun järjestäminen.
Loma oli mennyt hyvin ja paikkakin ihan ok.
Eilen sitten iltapäivä kului suurimmalta osin tällä koneella, ehdin tosin ottaa pienet päivätorkut välillä. Illalla oli sitten vuorostaan vaimon tietokoneen kanssa vähän ongelmia, jouduin päivittelemään sinne muutamia ohjelmia ja suorittamaan pakolliset skannaukset. Pelit kun ei hyväksyneet enää vanhaa jawaversiota. Siinähän sitä aikaa vierähti ja lähestyttiin taas kerran puolta yötä.
Yön nukuin todella hyvin ja tänään on aivan eri olo kuin viikonloppuna, jolloin olin todella väsynyt.
Tänään on sitten ollut taas ihan mukava aamu, aurinko paistaa ja lämmintäkin näyttää olevan 11 astetta, hieman pilviä taivaalla mutta ei merkkejä sateesta.
Tänään olis tarkoitus illalla, kun olen hakenut vaimon töistä, lähteä hakemaan vähän puolukkaa tuolta jo vuosien takaa tutuksi tulleesta paikasta. Katsottaan sitten onko tänävuonna siellä vai täytyykö etsiä muualta.
Kuulopuheiden mukaan puolukkaa pitäisi olla nyt paljon, sekä lähes jokapaikassa.

lauantaina, syyskuuta 17, 2005
Lauantai
Aamu oli todella mahtava, auriko paistoi, yöllä oli satanut ja vesipisarat loistivat nurmikolla ja puiden oksilla, ja ilma oli syksyisen raikas.
Tänään täytyy pihalla vielä tehdä syksy valmisteluja, puutarha työkalut varastoon ja kaikki käytävä läpi mitä ei halua lumen alle jättää.
Kissoilla meno päällä.

perjantaina, syyskuuta 16, 2005
Perjantai
Päivä valkeni puolipilvisenä ja muutaman asteen lämpimän puolella näyttää mittari olevan.
Ulkoa kuuluu tutut rakentamisen äänet, talot vastapäätä eli kadun toisella puolella alkavat olla harjakorkeudessa.
Huomenna sitten nuorin poikani palaa viikon lomalta Espanjasta, olivat siellä viettämässä "appiukkonsa" viisikymmentävuotispäivää.
Saapuvat joskus illalla myöhään ja joutuvat lähtemään sunnuntaina takaisin työnsä pariin tuonne toiselle puolelle suomea.
Se taas tietää sitä että kissat eivät enää ensi viikolla olekaan täällä hoidossa, tulee varmaan olemaan hiljaista.
Nyt on kuitenkin mentävä tuonne keittiöön laittamaan jotakin syömistä jotta ei suolisto ala pitämään meteliä. Sillä onhan se niin että joka päivä sitä on ihmisen pakko syödä pysyäkseen terveenä ja hyvässä kunnossa.

torstaina, syyskuuta 15, 2005
Torstai
Päivittelin tuossa valokuva albumia niin pitkään jotta muuta ei tänään juuri olekkaan ehtinyt kuin pakolliset askareet ja toimet sekä hoitokissojen kanssa leikkimistä.
Päivä muuten syksyisen kaunis ja poutainen.

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005
Sadepäivä
Synkän harmaa pilvinen ja sateinen päivä, lämpötila pysytellyt 10 -14 asteen vaiheilla.
Onneksi otin eilen pihalaataat varastoon, sain ne kuivina säilöön, tänään olis ollut aivan märkiä.
Jotenkin hyvään aikaan sattui myös nurmikon leikkuu, pari päivää sitten.
Kaikki alkaa olla talventuloa varten laitettuna pihalla, enää keinu täytyy siirtää autokatokseen suojaan lumelta ja jäältä, joita taas muutama kuukausi saadaan katsella.
Mutta tuleehan kevät taas talven jälkeen.

tiistaina, syyskuuta 13, 2005
Tulinpas tänne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)